You probably do not come from: Finland. If necessary, change to: United States
Tilauspalvelut +358 75 329 5000
  1. moneo: IIoT-alusta
  2. Käyttöesimerkkejä

Kulutuksen tarkkailu: Kestävien ja energiaa säästävien valmistusprosessien organisointi

Jäähdytyspiirien kulutuksen visualisointi ja analysointi moneo RTM -sovelluksella

Tuotannossa jäähdytysvettä käytetään esimerkiksi laserien jäähdyttämiseen. Liian myöhään havaittu, esimerkikisi riittämättömästä vedensyötöstä johtuva alentunut jäähdytyskapasiteetti nostaa energiakustannuksia ja saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa ylikuumenemiseen ja sitä kautta laitteiston vikaantumiseen.

Tätä voidaan helpottaa mittaamalla kulutus ja laskemalla jäähdytyspiirin lämmönluovutus.

Lähtötilanne: ei kulutuksen mittausta

Tähän mennessä asiakkaalla ei ollut minkäänlaista keskitettyä kulutuksen tarkkailua. Vain kokonaiskulutus otettiin rekisteröitiin, yksittäisten kuluttajien tarkka arviointi ei ollut mahdollista - ja siten myöskään energiatehokkuuteen tähtäävien parannustoimenpiteiden ja kunnossapidon suunnittelu ei ollut mahdollista.

Projektin tavoite: parempi prosessin luotettavuus

Prosessiantureiden määrää lisäämällä oli tarkoitus mahdollistaa erillisten alueiden yksityiskohtainen energiavalvonta siten, että tuotekohtainen energiankulutus voitaisiin ottaa huomioon valmistuskustannuksissa. Lämpötilavalvonnan avulla oli tarkoitus havaita, milloin ihanteellinen lämpötila ylitetään tai jää saavuttamatta, jotta alentunut jäähdytyskapasiteetti tai vuodot voitaisiin havaita nopeasti. Lisäaspektina myös käytössä olevien teollisuuskaasujen kulutus oli tarkoitus tallentaa digitaalisesti. Kaiken tämän informaation oli tarkoitus muodostaa perusta "vihreälle tuotannolle" ja täyttää DIN EN 16247-1 mukaisen energia-auditoinnin vaatimukset.

Toteutus: kulutuksen valvonta moneo RTM -sovelluksella

ifm prover gmbh:lla moneo RTM on asennettu yrityksen keskuspalvelimelle.
IO-Link -master on liitetty palvelimeen sisäisen VLAN-verkon kautta.
Tärinäanturit on liitetty masteriin IO-Linkin kautta.

Tähän mennessä saavutetut onnistumiset: Kaikkien oleellisten energiankulutusten yksityiskohtainen, läpinäkyvä tallennus moneo RTM -sovelluksen avulla

moneo RTM -sovelluksen avulla asiakas voi pitää silmällä kaikkia yksittäisiä kulutuksia ja laskentatoiminnon (Calculated Values) ansiosta samanaikaisesti yhdistää ne kokonaistulokseen. Näin asiakas voi havaita poikkeamat ideaalitilanteesta erikseen jokaisen kuluttajan kohdalla ja siten käynnistää kohdistetut kunnossapito- tai optimointitoimenpiteet. moneoon tehty investointi oli siis samalla investointi tehokkaampaan resurssien käyttöön, mikä näkyy kestävänä kustannusten alenemisena.

Lopputulos: moneo RTM -sovelluksen ominaisuudet ja palvelut tuovat lisäarvoa energian ja resurssien valvontaaan

  • Lasketut arvot: Antureiden mittausarvot voidaan muuntaa prosessirelevantiksi informaatioksi datamallinnuksen avulla
  • Kojelautatoiminnot: kaikkien prosessissa olevien antureiden kokonaisvaltainen ja yksilöllinen visualisointi
  • Yksityiskohtaista informaatiota yksittäisistä materiaalinkulutuksista anturiarvojen avulla
  • Sisäänrakennettu hälytysten hallinta: Nopea reagointi muuttuviin prosessiparametreihin
  • Lämmitys- ja jäähdytyspiirien valvonta

Järjestelmäkokoonpano

  1. IO-Link -master
  2. Nesteiden valvontajärjestelmä

Kojelauta

Kojelauta antaa käyttäjälle yleiskuvan kaikista laitoksen relevanteista prosessiarvoista

  1. Aineen lämpötila paluulinjassa
  2. Aineen lämpötila syöttölinjassa
  3. Tilavuusvirtausmäärä viimeisen nollauksen jälkeen (määrämittari)
  4. Järjestelmän tilavuusvirtaus litroina per minuutti
  5. Laskettu lämpöenergia

Analyysi

Analyysi mahdollistaa kulutuksen tarkkailun ja arvioinnin historiatietojen perusteella.

Tehtävät & tiketit: start/stop -raja-arvot moneo RTM -sovelluksella

Antureiden raja-arvot määritellään moneo RTM -sovelluksessa. Hälytykset aktivoidaan, jos raja-arvot ylitetään tai niitä ei saavuteta. Esim. seuraavia arvoja voidaan tarkkailla:

  • ylivirtaus, SM6000 (vuoto / putkirikko / kansirikko)
  • liian korkea lämpötila syöttölinjassa, SM6000 (vika jäähdytysjärjestelmässä)
  • liian korkea lämpötila paluulinjassa, TA2405 (korkea laitoslämpötila)

Lasketut arvot: Lasketut arvot

Kriittinen prosessiarvo jäähdytyspiirissä on lämpöenergia, jonka perusteella voidaan määritellä koko järjestelmän suorituskyky. Laskennassa käytetään useita prosessiarvoja (virtausnopeus, lämpötila syöttö- ja paluulinjassa).

  1. Virtaus L/min
  2. Vakio 60 (1h = 60min)
  3. Laskenta L/h = V
  4. Veden lämpökapasiteetti 0,00116 kWh/(lK) = ρ*Cp
  5. Syöttölinjan lämpötila
  6. Paluulinjan lämpötila
  7. Lämpötilaero = ΔT
  8. Lämmönpoistokyky (kW) = Q